Kawase Hasuin vedokset ovat puupiirroksia, jotka kuvaavat todellisia paikkoja Japanissa: kanavaa aamun ensi valossa, lunta temppelin katolla ja mustiin kallioihin murtuvaa aallokkoa. Tokiossa syntynyt Hasui (1883–1957) suunnitteli näitä maisemavedoksia vuodesta 1918 aina 1900-luvun puoliväliin. Hän työskenteli shin hanga -liikkeessä, jonka nimi tarkoittaa 'uusia vedoksia' ja joka alkoi saada jalansijaa Japanissa 1910-luvulla. Hasuista tuli yksi liikkeen tuotteliaimmista maisemavedosten tekijöistä.

Hänen vedoksistaan välittyy tunne, että hän on todella seissyt kuvaamassaan paikassa tiettyyn aikaan päivästä ja kokenut juuri sen sään, jonka hän tallensi. Hasui matkusti jatkuvasti ja piirsi paikan päällä. Sen jälkeen hän antoi suunnitelmansa ammattimaisten kaivertajien ja vedostajien käsiin, ja nämä loivat kuviin hienovaraiset väriliu'ut ja tarkat ääriviivat. Tämän yhteistyön ansiosta Hasui jatkoi Hokusaihin ja Hiroshigeen ulottuvaa japanilaista maisemavedosten perinnettä ja sovitti sen 1900-luvun Japaniin.

Kuka oli Kawase Hasui?

Hän syntyi Tokiossa vuonna 1883 kauppiasperheeseen ja sai nimekseen Bunjiro Kawase. Hänen odotettiin jatkavan perheyritystä, ja jonkin aikaa hän yrittikin. Se ei kuitenkaan ollut hänen alansa. Hän halusi piirtää ja päätyi lopulta Kaburaki Kiyokatan oppilaaksi. Kiyokata oli aikansa johtavia japanilaistyylisiä maalareita, ja hän kuvasi teoksissaan hienostuneita, moderneja nuoria naisia.

Kiyokata opetti piirtämistä ja maalaamista, ei puupiirrosten tekoa. Hasui viipyi hänen opissaan tarpeeksi kauan omaksuakseen taidot, joihin hän tukeutui koko loppuelämänsä. Hän oppi sommittelemaan näkymän, sijoittamaan hahmot ja pitämään kuvakulman selkeänä. Yhä useammin hän kuitenkin halusi ulos katsomaan kukkuloita, satamia ja katuja säällä kuin säällä.

Maisema-aiheiset puupiirrokset eivät olleet uusi keksintö, kun Hasui alkoi tehdä niitä. Hokusai, Hiroshige ja heidän aikalaisensa olivat tehneet japanilaisia maisemavedoksia tunnetuiksi maailmalla jo 1800-luvulla. Hiroshige oli tehnyt kokonaisia sarjoja, joiden aiheina olivat Tōkaidōn tien pysähdyspaikat. Hasui jatkoi tätä perinnettä 1900-luvun Japanissa, mutta hänellä oli toisenlainen koulutus. Hän oli ennen kaikkea maalari, ja matkat sekä moderni kaupunki olivat muokanneet hänen tapaansa katsoa samoja seutuja, joita aiemmat mestarit olivat kuvanneet.

Miten hänestä tuli japanilaisten puupiirrosten tekijä?

Shin hanga -liike, johon Hasui liittyi, perustui vanhaan työnjakoon. Kustantaja järjesti työn, ja taiteilija suunnitteli kuvan. Ammattikaivertajat valmistivat puulaatat, ja ammattivedostajat painoivat arkit. Toisin kuin luovan taidegrafiikan suuntauksessa, jossa yksi taiteilija teki kaiken itse, shin hangassa vedosten tekeminen oli työpajatyötä. Liike elvytti tämän perinteen ja sovelsi sitä uusiin aiheisiin. Maisemat olivat sen keskeisiä teemoja kauniiden naisten ja näyttelijöiden rinnalla.

Hasui löysi tämän työtavan opiskelutoverinsa kautta. Myös Ito Shinsui oli opiskellut Kiyokatan johdolla ja alkanut tehdä maisemavedoksia kustantaja Watanabe Shōzaburōlle. Niihin kuului sarja Kahdeksan näkymää Biwajärveltä (Ōmi). Kun Hasui näki Shinsuin julkaistuja maisemia, hän ymmärsi voivansa kuvata omia maisemiaan samalla tavalla. Vuonna 1918 hän otti yhteyttä Watanabeen, joka näki hänen töissään julkaisumahdollisuuden ja suostui yhteistyöhön.

Ensimmäiset Watanaben julkaisemat Hasuin vedokset kuvasivat Shiobaran seutua ja ilmestyivät vuonna 1918. Niissä näkyi jo aihe, johon Hasui palasi yhä uudelleen: todelliset paikat, jotka oli piirretty maalarin tarkkuudella ja vedostettu vanhan työpajamenetelmän selkeydellä. Kuvat olivat alusta lähtien tunnistettavasti Japanin maisemia, eivät yleisluontoisia luontonäkymiä.

Watanabe toi teokset myös laajemman yleisön ulottuville. Shin hanga -vedoksia tehtiin osin ulkomaisille ostajille, ja Watanaben painokset päätyivät keräilijöille Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Japanilaista pikkukaupunkia tai rannikkoa kuvaava vedos saattoi päätyä kehystettynä seinälle kauas kuvaamastaan paikasta.

Tekikö hän vedosten lisäksi maalauksia?

Kyllä, ja ne olivat osa samaa työskentelytapaa. Hasui matkusti lähes jatkuvasti eri puolilla Japania, täytti luonnoslehtiöitä ja maalasi vesiväreillä paikkoja, joiden kautta hän kulki. Piirrosten ja vesivärimaalausten avulla hän tutki paikkoja ja kokeili eri kuvakulmia. Osa niistä on säilynyt museoiden kokoelmissa, ja niistä näkee, miten vahvasti valmiit vedokset perustuivat hänen omiin havaintoihinsa.

Piirros tai vesivärimaalaus tallentaa yhden ihmisen katseen. Puupiirros on toisenlainen teos: suunnitelma pitää muuttaa kaiverretuiksi muodoiksi, värialueiksi ja vedoksiksi. Valmis arkki syntyy taiteilijan viivan ja työpajan käsityötaidon yhdistelmästä. Kun säilynyttä tutkielmaa vertaa julkaistuun vedokseen, näkee, mikä siirtyi lopulliseen kuvaan ja mitä yksinkertaistettiin.

Art Institute of Chicagon kokoelmissa on viisi Hasuin vesivärimaalausta, jotka museo ajoittaa 1920–1940-luvuille. Niihin kuuluvat Suzukawan rannikko Tokaidon varrella ja Seitsemän suurta kiveä Shiobaran kylpylässä. Jälkimmäinen kuvaa kuumien lähteiden aluetta, joka esiintyi jo hänen ensimmäisissä julkaistuissa vedoksissaan.

Miten hänen puupiirroksensa tehtiin?

Jokaisen julkaistun vedoksen valmistukseen osallistui monta ihmistä, ja jokaisen panos oli olennainen. Hasui suunnitteli kuvan tavallisesti matkoilla tekemiensä piirrosten pohjalta. Kustantaja hyväksyi suunnitelman ja vastasi painoksesta. Kaivertaja kaiversi viivat ja värialueet kirsikkapuusta tai vastaavasta puusta valmistettuihin laattoihin. Vedostaja levitti kullekin laatalle väriä ja painoi arkit yksi kerrallaan käsin. Työ ei ollut mekaanista, ja pienet erot vedosten välillä kuuluivat menetelmään.

Kuvan tärkeimmät ääriviivat kaiverrettiin omalle ääriviivalaatalleen. Värit painettiin erillisillä laatoilla. Jokainen arkki painettiin näillä laatoilla peräkkäin, ja vedostaja kohdisti ne niin, että värit asettuivat viivojen sisään. Juuri tarkka kohdistus antaa hienolle shin hanga -maisemavedokselle sen terävät reunat.

Pehmeät taivaat vedostaja loi bokashi-tekniikalla. Hän ohensi väriä vähitellen kostutetulla laatalla, jolloin sävy liukui arkin poikki tummasta vaaleaan. Tässä aamunäkymässä Yamanakajärvelle (1931) tekniikalla on luotu Fuji-vuoren ylle leviävä vaalea väri. Tämän satamamaiseman (1935) punertavanoranssi iltavalo on sekin vähitellen liukuva väripinta, mutta lämpimämmissä sävyissä.

Ääriviivalaatta saattoi luoda voimakkaita siluetteja, ja värilaatat lisäsivät niiden ympärille pehmeitä sävyliukuja. Tässä Beppun sataman aamunäkymässä näkyvät molemmat: veneet ja rantakaupungin rakennukset erottuvat tummina muotoina, ja niiden takana keltainen aamunvalo vaalenee asteittain. Tarkat ääriviivat ja pehmeä valo olivat työpajassa eri tekijöiden käsialaa, mutta ne kohtaavat samalla arkilla.

Mitä hänen töilleen tapahtui vuoden 1923 maanjäristyksessä?

Syyskuun 1. päivänä 1923 suuri Kantōn maanjäristys iski Tokioon ja Jokohamaan. Sitä seuranneet tulipalot tuhosivat suuren osan kaupungista. Watanabe Shōzaburōn toimitilat tuhoutuivat, ja samalla katosivat painettujen vedosten varasto, työvälineet sekä monet aiemmissa painoksissa käytetyt puulaatat. Osaa Hasuin suunnittelemista vedoksista ei voitu enää painaa uudelleen, koska niiden valmistamiseen tarvittavia laattoja ei ollut jäljellä.

Myös Hasui menetti töitään: valmistelupiirroksia ja luonnoslehtiöitä tuhoutui samoissa tulipaloissa. Hän ja Watanabe aloittivat uudestaan. Maanjäristyksen jälkeisinä vuosina Hasui suunnitteli vuonna 1925 alkaneen Kaksikymmentä näkymää Tokiosta -sarjan ja kuvasi siinä jälleenrakennettua kotikaupunkiaan.

Hänen myöhemmissä töissään näkyivät erityisesti matkat Tokion ulkopuolelle. Hasui kulki Japaninmeren rannikolla ja vuoristossa sekä etelässä Kyūshūn saarella. Hän luonnosteli paikkoja, joista syntyi vedoksia vielä kolmen seuraavan vuosikymmenen ajan. Tokio pysyi yhtenä hänen aiheistaan matkoilla nähtyjen rannikoiden, vuorten ja kaupunkien rinnalla.

Mitkä ovat hänen kuuluisimmat maisemapuupiirroksensa?

Jos jokin kuva edustaa Hasuita ylitse muiden, se on Shiba Zojoji (1925): tokiolainen temppeli lumisateessa. Nainen kävelee sateenvarjon alla Zojojin punaisen pääportin ohi, kun lumi laskeutuu katoille ja painaa männyn oksia alas. Teos kuuluu sarjaan Kaksikymmentä näkymää Tokiosta, ja siitä tuli Hasuin myydyin vedos. Museum of Fine Arts, Bostonin kokoelmissa on siitä yksi vedos. Lumimaisemat olivat Hasuin aiheita koko hänen uransa ajan.

Ushiborin talvinen jokimaisema (1930) kuvaa lumisadetta maaseudulla: valkoisia joenpenkkoja, kaukaisia kattoja ja lumen painamia puita. Kylmyys tuntuu kirkkaissa valkoisissa ja viileissä sinisissä sävyissä. Hikawa-puiston männyt auringonlaskussa (1930) näyttää illan vain muutamalla värillä: korkeat tummat puut piirtyvät syvänsinistä taivasta vasten, ja niiden latvoissa viipyy vielä oranssia valoa.

Yö ja vaihteleva sää antoivat hänelle joitakin vahvimmista aiheistaan. Teoksessa Kuu Magomessa (1930) täysikuu nousee korkeiden mäntyjen takaa. Niiden alla seisoo olkikattoinen talo, jonka yhdessä ikkunassa palaa valo. Vedoksesta tuli hänen toiseksi myydyin teoksensa.

Teoksessa Sadetta Maekawassa Sagamissa (1932) sade on pääaihe: ohuet sadeviivat kulkevat koko arkin poikki. Yksinäinen sateenvarjoa kantava kulkija kävelee yöllä olkikattoisten talojen reunustamaa katua, ja valaistut ikkunat heijastuvat märkään tiehen. Aamun aallokko Inubōn niemellä (1931) näyttää sään toiset kasvot: valkoiset aallot murtuvat tummien kivien ympärillä, ja auringonnousun aikaan taivaalla näkyy punainen pilvivyö.

Tyynissä aamu- ja iltamaisemissaan Hasui kuvaa levollista vettä kahdella eri tavalla. Fuji aamunkoitteessa tyynen järven yllä (1931) asettaa vuoren vastakkain sen vedenpintaan piirtyvän heijastuksen kanssa. Rantakylä iltahämärässä (1931) on sommiteltu matalaksi ja vaakasuuntaiseksi: maa ja veneet lepäävät hiljaa veden äärellä.

Miten hän kuvasi Japanin kaupunkeja ja rannikkoa?

Osakan kanava aamunkoitteessa (1935) näyttää korkeat puutalot veden yllä ja veneilijän, joka sauvoo lastattua venettään aamuisen usvan halki. Tyyni vesi tekee kaupungista yhtä rauhallisen kuin hänen maaseutumaisemansa. Beppun kylpyläkaupungin sataman arki näyttää varhaisen aamun satamasta käsin: veneet ja rakennukset ovat ryhmittyneet veden ääreen.

Rannikko houkutteli Hasuita yhä uudelleen. Satama punaisen iltataivaan alla (1935) pelkistää näkymän leveäksi vaakaviivaksi ja tummiksi silueteiksi. Paikan tunnistamiseen tarvittavia yksityiskohtia on tuskin lainkaan. Pohjoinen aamumeri Bikunin edustalla (1933) toimii päinvastoin: aallot vyöryvät etualan ruskeille kallioille, ja kaukana veden takana ensimmäiset auringonsäteet valaisevat niemenkärkeä. Hänen näkymänsä Kojakun luolan sisältä Ogan niemimaalla avautuu punaisten kallioseinämien välistä tyynelle siniselle merelle ja kahdelle pienelle saarelle.

Mitä Hasui teki viimeisinä vuosinaan?

Hän suunnitteli maisemavedoksia vielä 1950-luvulla. Vuonna 1956 hänet nimettiin eläväksi kansallisaarteeksi, ja hän kuoli seuraavan vuoden marraskuussa. Kolme vuotta ennen tunnustusta valtiollinen hanke, jonka tarkoitus oli vaalia perinteistä puupiirrostaitoa, oli dokumentoinut yhden hänen vedoksensa valmistuksen kaikki 42 painovaihetta. Kyseessä oli uusi luminen näkymä Zojoji-temppelistä, jonka Hasui oli kuvannut jo vuonna 1925 tunnetuimmassa vedoksessaan.

Minkä maiseman ripustaisit seinällesi?

Kaksi laajaa A1-kokoista maisemaa pääsee oikeuksiinsa suurella seinällä, esimerkiksi sohvan yllä. Tämä näkymä Yamanakajärveen heijastuvasta Fuji-vuoresta täyttää leveän seinäpinnan tuntumatta ahtaalta: vuori, sen heijastus ja vaaleaksi liukuva taivas antavat katseelle tilaa levätä. Jos pidät liikkeestä, tämä Inubōn niemen merimaisema aamunkoitteessa näyttää aaltojen murtuvan tummiin kallioihin. Meri liikkuu kuvan koko leveydeltä.

Työpöydän viereen A3-koossa tärkeämpää on kuvan läheisyys. Ecchu Umidanin solan mutkitteleva joki johdattaa katseen kukkuloiden väliin ja antaa pienellekin vedokselle yllättävää syvyyttä. Jos haluat työpöydän ääreen rauhallisemman näkymän, valitse Dotonborin kanavamaisema, jossa vesi kulkee korkeiden puutalojen ohi aamu-usvaan. Sitä voi vilkaista töiden lomassa ja tuntea huoneen hiljenevän.

Lukutuolin viereen sopii A2-koko. Tämä Bikunin avoin merimaisema näyttää vyöryvät aallot ja auringon valaiseman niemenkärjen, kuin nostaisit katseesi kirjasta suoraan merelle. Jos haluat näkymän tuntuvan enemmän löytöretkeltä, valitse Kojakun luolaa kuvaava teos, jossa katse kulkee luolan suojasta avoimelle merelle.

Eteiseen, jossa tulijat näkevät kuvan ensimmäisenä ja sen on auettava yhdellä silmäyksellä, valitsisimme sataman auringonlaskussa A2-koossa. Punainen iltavalo ja veneiden siluetit erottuvat selvästi huoneen toiselta puolelta. Tämä Beppun satamaranta aamunkoitteessa avautuu yhtä selkeästi keltaisen aamuvalon ja tummansinisen sävyissä. Musta alumiinikehys käy kumpaankin, ja Kawase Hasuin kokoelmastamme löytyy näiden lisäksi muitakin vedoksia.

Tiesitkö?

• Hasui suunnitteli puupiirroksia lähes neljäkymmentä vuotta kestäneen uransa ajan.
• Hän syntyi Tokion Shiban kaupunginosassa.
• Vuonna 1930 Hasui rakensi uuden talon Tokion Magomeen, jota hän kuvasi teoksessaan Kuu Magomessa.
• Hänen vuoden 1931 aamunkoittovedoksessaan esiintyvä Yamanakajärvi on suurin Fujin viidestä järvestä.
• Hasuin piirtämä Kojakun luola on todellinen kalliomuodostelma Ogan niemimaalla Akitan prefektuurissa.
• Shiba Zojoji -teoksen punainen portti on temppelin vuonna 1622 rakennettu Sangedatsumon, nykyisin Tokion vanhin puurakennus.

Usein kysyttyä Hasuista ja hänen vedoksistaan

Kuka julkaisi Hasuin maisemavedokset ja ketkä valmistivat ne? Watanabe Shōzaburō julkaisi suurimman osan Hasuin maisemavedoksista. Hänen pieni leimansa arkin reunassa auttaa tunnistamaan työpajassa valmistetut vedokset. Ammattikaivertajat ja -vedostajat tekivät valmiit vedokset Hasuin suunnitelmien pohjalta.

Missä voin nähdä Hasuin puupiirroksia? Art Institute of Chicagon, Museum of Fine Arts, Bostonin ja British Museumin kokoelmissa on hänen vedoksiaan. Museoiden verkkokokoelmista näet helpoimmin hänen tuotantonsa laajuuden.

Maalasiko vai piirsikö Kawase Hasui maisemansa? Hän teki sekä vesivärimaalauksia että piirroksia, mutta keräilijöiden tuntemat valmiit teokset ovat puupiirroksia. Art Institute of Chicagon kokoelmissa on hänen vesivärimaalauksiaan vedosten rinnalla.

Mitä shin hanga tarkoittaa? Shin hanga tarkoittaa 'uusia vedoksia'. Se oli japanilainen taidegrafiikan liike, joka sai alkunsa 1910-luvulla kustantaja Watanabe Shōzaburōn johdolla. Liike elvytti vanhan työpajamallin: taiteilija suunnitteli kuvan, ja ammattikaivertajat sekä -vedostajat valmistivat vedoksen. Sen pääaiheita olivat maisemat, kauniit naiset ja näyttelijät. Liike hiipui toisen maailmansodan jälkeen.

Mikä on Hasuin kuuluisin vedos? Shiba Zojoji (1925), sarjaan Kaksikymmentä näkymää Tokiosta kuuluva lumimaisema, edustaa hänen tuotantoaan useammin kuin mikään muu teos.

Julisteita kokoelmastamme

• Aamu Dotonborissa (Kawase Hasui, 1935)
• Aamu Inubōn niemellä (Kawase Hasui, 1931)
• Aamumeri Bikunissa, Shiribeshissä (Kawase Hasui, 1933)
• Ecchu Umidanin sola (Kawase Hasui, 1923)

---

Kirjoittajasta

Olemme MORYARTYn vintagejulistetiimi. Etsimme vanhoja julisteita kirjastoista, museoista ja yksityiskokoelmista, entisöimme ne käsin ja painamme ne taidepaperille Barcelonan työpajassamme. Hasuin maisemat kuuluvat teoksiin, joita palautamme erityisen mielellämme seinille.

Lähteet

Hasui Kawase, Wikipedia

Kawase Hasui Art Institute of Chicagon kokoelmissa

Kawase Hasui Museum of Fine Arts, Bostonin kokoelmissa

Kawase Hasui British Museumin kokoelmissa

Shin hanga, Wikipedia