Gustav Klimtin taiteen merkitys riippuu siitä, mitä teosta katsot ja mitä sille tapahtui valmistumisen jälkeen. Klimt oli wieniläinen taidemaalari, joka syntyi vuonna 1862 ja kuoli vuonna 1918. Wienin Secession, jonka perustajiin hän kuului, irtautui kaupungin konservatiivisesta taidekentästä vuonna 1897. Uransa aikana Klimt siirtyi suurten julkisten rakennusten seinämaalauksista yksityisten tilaajien muotokuviin, ja aiheet vaihtuivat tilausten mukana. Tämän artikkelin seitsemään teokseen mahtuu raamatullisia aiheita, yliopiston tilaustyö, yksityisiä muotokuvia ja arkkitehtuuriin liittyviä tilaustöitä.

Teoksen merkitys alkaa siitä, miksi ja kenelle se tehtiin. Sitä muovaavat ensimmäisten katsojien kommentit ja se, mitä myöhemmät sukupolvet haluavat teoksessa nähdä. Merkitys muuttuu jälleen omistajien ja teoksen kohtalon mukana. Näissä seitsemässä tarinassa palaavat samat aiheet: rakkaus, terveys, identiteetti ja taiteellinen vapaus. Niihin kietoutuu myös 1900-luvun synkempi historia takavarikointeineen, sodan tuhoineen ja teosten palautuksineen.

Miksi Klimtin Hygieiaa esittänyt maalaus suututti Wienin professorit ja paloi vuonna 1945?

Klimtin terveyden jumalatar ei ole erillinen maalaus. Hän on hahmo teoksen ”Lääketiede” alaosassa. Teos oli yksi kolmesta tiedekuntamaalauksesta, jotka Klimt sai tehtäväkseen maalata Wienin yliopiston juhlasalin kattoon. Kulttuuri- ja opetusministeriö oli tilannut häneltä teokset ”Filosofia”, ”Oikeustiede” ja ”Lääketiede” Heinrich von Ferstelin suunnitteleman uuden rakennuksen saliin. Ringstrassella sijaitseva rakennus oli avattu vuonna 1884. Julkisten tilojen koristelu juhlisti tavallisesti saavutuksia, mutta Klimt päätti kuvata ihmiselämää sairauksien ja kuoleman leimaamana kohtalona.

Hygieia yhdistää hahmossaan elämän ja kuoleman, mikä poikkeaa jyrkästi terveyden jumalattaren tavanomaisesta kuvaustavasta. ”Lääketiede” oli ensimmäistä kertaa esillä Secessionin kymmenennessä näyttelyssä vuonna 1901. Vastaanotto oli vielä vihamielisempi kuin ”Filosofian”: lääketieteellinen lehti hyökkäsi maalausta vastaan, ja joukko yliopiston opettajia teki siitä virallisen valituksen.

Berta Zuckerkandl kertoi muistelmissaan, että rehtori luki ääneen vetoomuksen, jonka mukaan kattomaalausten hyväksyminen loukkasi taidetta. Eräs dekaani puolestaan sanoi Klimtin uskaltaneen kajota siihen, minkä Rafael oli luonut ikuisuutta varten. Anatomian professori Emil Zuckerkandl asettui toiselle puolelle: hän oli yksi harvoista professoreista, jotka allekirjoittivat maalauksien säilyttämistä puoltavan vetoomuksen. Kiista päättyi vuonna 1905, kun Klimt purki sopimuksensa ministeriön kanssa ja osti nuo kolme teosta takaisin. Sen jälkeen hän ei enää ottanut vastaan julkisia tilauksia vaan keskittyi yksityisiin asiakkaisiin.

Takaisinoston jälkeen kolme maalausta päätyi yksityisille keräilijöille. Ne vaihtoivat omistajaa useita kertoja, ja vuonna 1938 natsit takavarikoivat ne juutalaisilta omistajiltaan. Maalaukset vietiin sodanaikaiseen taidevarastoon Immendorfin linnaan Ala-Itävaltaan. Tulipalo tuhosi ne siellä 8. toukokuuta 1945. Vetäytyvien SS-joukkojen uskotaan sytyttäneen linnan tuleen, mutta tätä ei ole koskaan varmistettu kiistattomasti. Alkuperäistä ”Lääketiede”-teosta ei nykyään ole minkään museon kokoelmissa.

Säilynyt aineisto on niukka mutta arvokas. Ainoa ennen paloa tehty värijäljennös Hygieiaa esittävästä yksityiskohdasta on kuvataulu 10 Max Eislerin kirjassa ”Klimt: Eine Nachlese”, joka julkaistiin Wienissä vuonna 1931. Merkittäviä maalauksen ”Lääketiede” valmisteluluonnoksia on Jerusalemin Israel Museumin, Albertinan ja Wien Museumin kokoelmissa. Niiden ja valokuvien avulla teosta voi tutkia, vaikka itse maalausta ei enää ole.

Uusi luku alkoi 13. marraskuuta 2024. Tuolloin tekoälyn avulla tehty, noin 12 × 8 metrin kokoinen värirekonstruktio maalauksesta ”Lääketiede” paljastettiin Wienin lääketieteellisen yliopiston tutkimusrakennuksen julkisivulla AKH Wienin kampuksella. Google Arts & Culture toteutti rekonstruktion yhdessä Wienin Belvederen kanssa. Vuoden 2024 rekonstruktio antaa kävijöille ja henkilökunnalle mahdollisuuden nähdä koko maalauksen, jonka alaosassa on Hygieia, jälleen värillisenä yliopistorakennuksen seinällä. Sitä ennen koko sommittelu tunnettiin vain mustavalkoisena.

”Judith” ja siirtymä raamatullisesta sankaruudesta seksuaaliseen valtaan

Klimtin lehtikullalla koristeltu ”Judith” muuttaa raamatullisen kertomuksen mestauksella pelastetusta kaupungista sukupuolten välistä kamppailua muistuttavaksi kuvaksi. Maalauksen omistava Wienin Belvedere tulkitsee Judithin nykyään vaaralliseksi ja vietteleväksi naiseuden ikoniksi. Museo huomauttaa, ettei kuvaan jää tilaa miespuoliselle hyökkääjälle. Judith pitelee päätä lähes hellästi, kuin työntäisi sitä pois kuvasta.

Teos on toteutettu kankaalle öljyväreillä ja lehtikullalla, ja sen signeeraus on vasemmassa alakulmassa. Kehyksen yläreunaan on merkitty nimi ”JUDITH UND HOLOFERNES”. Wienin Secessionin vuoden 1901 näyttelyluettelossa teos on merkitty salin III kohdalle numerolla 20, nimellä ”Judith und Holofernes”, ja sen kohdalla on merkintä yksityisomistuksesta. Nimeä ”Judith I” käytetään erottamaan se toisesta Judith-aiheisesta maalauksesta, jonka Klimt teki vuonna 1909.

Teoksen dokumentoitu omistushistoria alkaa Wienistä. Vuonna 1901 maalaus kuului Anton Loewille. Vuoteen 1907 mennessä se oli siirtynyt niin ikään Wienissä asuneelle Sophie Loew-Ungerille, ja vuonna 1920 sen omisti Genevessä taidemaalari Ferdinand Hodlerin leski Berthe Hodler. Vuonna 1954 Belvedere osti maalauksen häneltä ja toi sen takaisin Wieniin.

Jotkut kirjoittajat ovat nähneet Judithin kasvoissa Adele Bloch-Bauerin piirteitä. He ovat huomanneet Judithin kaulakorun muistuttavan korua, joka näkyy Klimtin myöhemmässä Adele-muotokuvassa. Mikään asiakirja ei kuitenkaan vahvista tunnistusta. Maalaus on nykyään esillä Ylä-Belvederessä.

Miten ”Beethoven-friisi” säilyi väliaikaisen näyttelyn jälkeen

”Beethoven-friisi” syntyi Wienin Secessionin neljänteentoista näyttelyyn, joka kunnioitti säveltäjää ja oli avoinna 15. huhtikuuta – 27. kesäkuuta 1902. Näyttelyä toteutti Josef Hoffmannin johdolla 21 taiteilijaa. Tavoitteena oli yhdistää arkkitehtuuri, maalaustaide, kuvanveisto ja musiikki. Pääsalissa seisoi Max Klingerin Beethoven-patsas. Klimtin friisi kulki vasemmanpuoleisessa sivugalleriassa, johon kävijät astuivat ensimmäisenä, ja seinän aukosta avautui näkymä patsaaseen. Klimt toimi tuolloin Secessionin puheenjohtajana.

Friisi seuraa Richard Wagnerin vuonna 1846 julkaisemaa tulkintaa Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta. Kuvasarja päättyy enkelikuoroon ja syleileviin rakastavaisiin, jotka kuvaavat Schillerin runoa ”Oodi ilolle” ja rakkauden kautta saavutettua onnea.

Eräs kriitikko kirjoitti friisin sopivan ehkä pakanallisten orgioiden luolaan, mutta ei näyttelysaleihin, joihin kutsuttiin kunniallisia naisia ja tyttöjä. Yleisö oli eri mieltä. Näyttely keräsi lähes 60 000 kävijää ja nousi yhdeksi Secessionin suurimmista yleisömenestyksistä. Ennakkotilaisuudessa Gustav Mahler sijoitti portaille kuusi pasuunansoittajaa esittämään Mahlerin oman sovituksen katkelmasta Beethovenin säveltämästä teoksesta ”Oodi ilolle”.

Friisi oli tarkoitettu väliaikaiseksi, ja muiden taiteilijoiden seinämaalaukset purettiin näyttelyn päätyttyä. Secession oli jo suunnitellut seuraavaksi vuodeksi laajan Klimt-retrospektiivin. Klimtin tukija Carl Reininghaus osti friisin ja irrotutti sen seinästä, mutta ei löytänyt sille sopivaa näyttelypaikkaa. Juuri tämän oston ja seinästä irrottamisen ansiosta se on ylipäätään säilynyt. Kun August Lederer osti friisin vuonna 1915, hänkään ei pystynyt asettamaan sitä esille.

Natsivallan aikana friisi pakkolunastettiin. Toisen maailmansodan jälkeen se palautettiin Genevessä asuneelle Erich Ledererille, mutta häneltä evättiin vientilupa. Vuoden 1961 jälkeen friisiä säilytettiin Ala-Belvederessä. Vuonna 1973 Lederer myi sen Itävallan tasavallalle noin 750 000 Yhdysvaltain dollarilla, joskin jotkin lähteet ajoittavat kaupan vuoteen 1972.

Liittovaltion muistomerkkisuojeluvirasto restauroi friisin Manfred Kollerin johdolla, ja työ valmistui vuonna 1984. Restauroinnin aikana tehty luonnollisen kokoinen kopio oli esillä saman vuoden Venetsian biennaalissa. Vuonna 1985 restauroitu friisi esiteltiin Künstlerhausissa, jossa Hoffmannin sivugalleria oli rakennettu uudelleen. Vuodesta 1986 lähtien se on ollut yleisön nähtävillä omassa salissaan Secession-rakennuksen kellarikerroksessa. Ledererin perilliset hakivat teoksen palautusta vuonna 2013, ja valtion lautakunta hylkäsi heidän hakemuksensa vuonna 2015.

Kuka Adele Bloch-Bauer oli ja miten hänen muotokuvansa saatiin takaisin?

Kesällä 1903 pankkiiri Ferdinand Bloch-Bauer pyysi Klimtiä maalaamaan vaimonsa Adelen muotokuvan. Erään kertomuksen mukaan hän aikoi antaa sen lahjaksi Adelen vanhempien hääpäivänä lokakuussa. Työ kesti vuosia. Valmis ”Adele Bloch-Bauerin muotokuva I” kuuluu hänen vaikuttavimpiin teoksiinsa. Se on toteutettu kankaalle öljyväreillä, kullalla ja hopealla, ja oikeassa alakulmassa on signeeraus ja vuosiluku 1907. Adele istuu suorassa kultaisen pinnan keskellä, kädet kevyesti yhteen liitettyinä. Jewish Women's Archive kuvaa teosta arvovaltaisen seurapiirinaisen moderniksi ikoniksi.

Maalausta ei esitelty julkisesti ennen alkuvuotta 1907. Ensimmäisen kerran se oli nähtävillä Mannheimissa valmistumisvuonaan ja sen jälkeen Wienin Kunstschaussa vuonna 1908. Vuonna 1938 natsit takavarikoivat sen Bloch-Bauerien kodista yhdessä neljän muun Klimtin maalauksen kanssa. Vuonna 1941 Ferdinandin omaisuutta hallinnoinut natsien nimittämä asianajaja luovutti muotokuvan Wienin Galerie Belvederelle. Hän sanoi noudattavansa Adelen testamentissaan esittämiä toiveita.

Vuosikymmenten ajan maalaus oli esillä Wienissä nimellä ”Kultainen nainen”, joka kätki mallin henkilöllisyyden. Uusi nimi saattoi takavarikoinnin aloittaman työn loppuun poistamalla Adele Bloch-Bauerin nimen teoskyltistä. Hänen kunniakseen maalattu muotokuva ei enää kantanut hänen nimeään. Vuonna 1998 toimittaja Hubertus Czernin selvitti, että Belvederen hallussa oli useita juutalaisilta omistajilta varastettuja teoksia, joita museo oli kieltäytynyt palauttamasta. Muotokuva oli yksi niistä.

Ferdinandin veljentytär Maria Altmann palkkasi asianajaja E. Randol Schoenbergin vaatimaan Belvedereltä viittä Klimtin teosta. Prosessi kesti seitsemän vuotta ja eteni myös Yhdysvaltain korkeimman oikeuden käsittelyyn. Schoenberg suostui välimiesmenettelyyn Itävallassa osittain siksi, että Altmann oli 85-vuotias. Altmann sanoi aluksi häntä hulluksi. Vuonna 2005 itävaltalainen välimiesoikeus päätti, että maalaukset tuli palauttaa perillisille.

Vuonna 2006 Altmann myi muotokuvan Ronald Lauderille 135 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla. Se oli tuolloin maalauksesta maksettu ennätyshinta. Lauder osti teoksen Neue Galerie New Yorkille, jossa se on ollut pysyvästi esillä vuodesta 2006 perheen toiveiden mukaisesti. Schoenbergin mukaan Altmann myi sen osittain tuodakseen julki totuuden perheensä kohtalosta. Toinen syy oli se, ettei teoksen yhdessä omistaneilla perillisillä ollut varaa vakuuttaa sitä yksityiskodissa. Adele Bloch-Bauerin nimi, jonka vanha nimitys oli syrjäyttänyt, on nyt osa teoksen nimeä.

”Suudelma” ostettiin jo ennen valmistumistaan

Klimtin, Josef Hoffmannin ja heidän kollegoidensa ennätysajassa järjestämä Kunstschau Wien avautui yleisölle 1. kesäkuuta 1908. Klimt ei ollut ehtinyt viimeistellä kuuluisaa syleilyä esittävää maalaustaan avajaisiin mennessä. Se oli esillä alkuperäisellä nimellään ”Liebespaar”. Maalaus oli Klimt-salin kohokohta ja koko näyttelyn päävetonaula. Itävallan opetusministeriö osti sen Modern Galleryn kokoelmaan näyttelyn ollessa vielä avoinna.

Galleria oli avattu vasta viisi vuotta aiemmin, ja nykyään se tunnetaan Belvederenä. Maalaus oli yhä keskeneräinen, kun se ostettiin 25 000 kruunulla. Se valmistui vuonna 1909 ja luovutettiin ministeriölle sovittua maksua vastaan. Belvedere pitää todennäköisenä, että Klimt muutti teosta vielä Kunstschaun jälkeen vuoteen 1909 asti. Varhainen valokuva tallentaa maalauksen ensimmäisen version.

Syksyllä 1909 teos mainittiin Modern Galleryn luettelossa ensimmäistä kertaa nimellä ”Suudelma”, jolla se nykyään tunnetaan ympäri maailmaa.

Materiaalit selittävät suuren osan teoksen voimasta. Rakastavaisten vaatteita koristaa lehtikulta, ja taustaan on siroteltu kullan, hopean ja jopa platinan hiutaleita. Maalaus syntyi Klimtin kultakauden huipulla. Tuolloin hän kehitti tekniikan, jossa lehtikulta yhdistyi öljyväreihin ja pronssimaaliin. Kullan käyttöön Klimt ammensi vaikutteita bysanttilaisista mosaiikeista ja ikonimaalauksesta. Kultapohjainen ikonityyli on tavallisesti varattu pyhille aiheille. Tässä hän sovelsi sitä maalliseen rakkauteen, ja teosta kutsutaankin usein monumentaaliseksi ikoniksi.

Monet olettavat parin esittävän Klimtiä ja hänen kumppaniaan Emilie Flögeä, ehkä Atterseellä, jossa he viettivät kesiään. Belvedere huomauttaa, ettei yksikään elämäkerrallinen lähde kerro Klimtin aikoneen kuvata itseään ja Flögeä. Tunnistus jää siis romanttiseksi arvaukseksi. Varmasti tiedetään sen sijaan, missä maalaus on ollut. Se on pysynyt Belvederen kokoelmassa ostohetkestä lähtien ja on esillä Wienin Ylä-Belvederessä pysyvän kokoelman kohokohtana.

”Täyttymys” ja Stoclet-palatsin ruokasalin synty

Belgialainen rahoittaja Adolphe Stoclet ja hänen vaimonsa Suzanne tilasivat Josef Hoffmannilta ja Wiener Werkstätteltä Brysselin palatsinsa ja sen muotopuutarhojen suunnittelun, koristelun ja kalustuksen. Hanke kesti vuodesta 1905 vuoteen 1911. Klimt sai tehtäväkseen suunnitella ruokasalin mosaiikkifriisin. Hänen piirroksensa syleilevistä rakastavaisista on yksi yhdeksästä luonnollisen kokoisesta työpiirustuksesta, jotka hän teki friisiä varten pääosin vuosina 1908–1911.

”Täyttymys”, jota kutsutaan myös nimellä ”Rakastavaiset”, on friisin päätöskohtaus ja vastapari toisella puolella olevalle teokselle ”Odotus”. Odotuksen ja täyttymyksen teema oli esiintynyt Klimtin piirustuksissa jo vuodesta 1904 tai 1905, vuosia ennen tilaustyön valmistumista. Kohtaukset ovat vastakkain ruokasalin eri puolilla.

Piirros syntyi Wienissä ja Kammerl am Atterseessä. Klimt käytti liitua, lyijykynää ja guassia sekä pronssia, hopeaa, kultaa ja platinaa. Leopold Forstnerin Wiener Mosaik-Werkstätte toteutti friisin mosaiikkina. Työpiirustuksissa määritellään emalin, kultaupotusten ja värillisen lasin käyttö.

Alkuperäisen piirroksen omistavan MAKin eli Wienin taideteollisuusmuseon mukaan syleilevien rakastavaisten voi olettaa esittävän Gustav Klimtiä ja Emilie Flögeä. Tämä on silti tulkintaehdotus, ei vahvistettu elämäkerrallinen muotokuva. Lopun syleilyssä toistuu teoksen ”Beethoven-friisi” päätöskohtauksen rakastavaisaihe, ja piirros on tyyliltään läheistä sukua maalaukselle ”Suudelma”.

Stoclet-palatsi on yhä Stoclet-suvun yksityisomistuksessa eikä ole avoinna yleisölle. Suunnitelman voi kuitenkin nähdä Wienissä säilytettävissä työpiirustuksissa. Klimtin syntymän 150-vuotisjuhlavuonna 2012 MAK esitteli yhdeksän säilynyttä työpiirustusta uudelleen useita vuosia kestäneen restauroinnin jälkeen. Näyttely ”Odotus ja täyttymys” oli avoinna 21. maaliskuuta – 15. heinäkuuta.

Kuka Mäda Primavesi oli ja miten hänen muotokuvansa päätyi New Yorkiin?

Pankkiiri ja teollisuusmies Otto Primavesi kuului yhteen Määrin varakkaimmista suvuista. Hän ja hänen vaimonsa Eugenia tukivat Wienin edistyksellistä taidetta. Vuosina 1912–1914 he tilasivat Klimtiltä muotokuvat tyttärestään ja Eugeniasta. Mäda oli yhdeksänvuotias, kun Klimt aloitti hänen muotokuvansa.

Mädan oman kertomuksen mukaan hän ja hänen äitinsä matkustivat säännöllisesti Wieniin istumaan malleina. Klimt teki lukuisia luonnoksia ja kokeili asentoja, vaatteita ja taustan kuvioita ennen kuin päätyi lopulliseen versioon. Kesällä 1913 hän kirjoitti perheelle kuitin 15 000 kruunun ennakkomaksusta, joka koski Mädan ja hänen äitinsä muotokuvia.

Valmiissa teoksessa Mädalla on sirosti koristeltu valkoinen mekko. Sen oli Klimtin ehdotuksesta valmistanut hänen kumppaninsa, suunnittelija Emilie Flöge. Perhe tuki myös Wiener Werkstätteä: Otto Primavesi auttoi pitämään työpajan talouden pystyssä sen ensimmäisen rahoittajan Fritz Waerndorferin lähdettyä. Primavesit lähentyivät Klimtin kanssa 1910-luvulla. He kutsuivat hänet joulu- ja uudenvuodenjuhliin Josef Hoffmannin suunnittelemaan maalaistaloonsa Winkelsdorfissa.

Metropolitan Museum of Art huomauttaa, että Mädan asento ja ilme osoittavat yhdeksänvuotiaalle poikkeuksellista itsevarmuutta. Tämä sopii yhteen sen kanssa, miten hän myöhemmin kuvasi itsensä omapäiseksi poikatytöksi. Hänen oma kuvauksensa omapäisyydestään viittaa siihen, että muotokuvan itsevarmuus oli lähtöisin hänestä itsestään eikä ollut vain merkki perheen varallisuudesta.

Otto Primavesi omisti maalauksen vuodesta 1913 kuolemaansa vuonna 1926, minkä jälkeen se jäi hänen leskelleen Eugenialle. Perheen oli myytävä useita Klimt-kokoelmansa maalauksia, luultavasti Wiener Werkstätten tappiollisuuden ja oman pankkinsa kaatumisen vuoksi. Vuonna 1928 muotokuva siirtyi Hugo Bernatzikin kautta Wienin Neue Galerielle, joka myi sen Jenny Pulitzer Steinerille.

Natsit takavarikoivat muotokuvan Jenny Pulitzer Steinerilta Wienissä vuonna 1938, ja se palautettiin hänelle vuonna 1951. Vuonna 1964 André ja Clara Mertens lahjoittivat sen New Yorkin Metropolitan Museum of Artiin Claran äidin, teoksen aiemman omistajan, muistoksi. Alkuperäinen maalaus on esillä Metin salissa 800.

Palaa näihin seitsemään teokseen ja valitse seinällesi tarina, jota haluat katsella joka päivä, ei pelkästään kultaa, jonka tunnistit ensimmäisenä.

Tiesitkö?

• Klimt aloitti uransa veljensä Ernstin ja heidän ystävänsä Franz Matschin kanssa Company of Artists -ryhmässä. He tekivät seinämaalauksia suuriin julkisiin rakennuksiin.
• Teosta ”Beethoven-friisi” pidetään Klimtin kultakauden ensimmäisenä työnä. Siinä maali ja kulta yhdistyvät kullattuun stukkoon, helmiäisnappeihin, peilinpalasiin ja puolijalokiviin, jotka on kiinnitetty ruokomatolle levitettyyn laastiin.
• Taidehistorioitsija Alessandra Cominin mukaan vuoden 1902 kävijät saattoivat tunnistaa friisin kultaiseen haarniskaan puetusta ritarista Gustav Mahlerin.
• Klimtin ”Filosofia”, yksi kolmesta yliopistomaalauksesta, voitti kultamitalin Pariisin maailmannäyttelyssä. Silti monet kriitikot Itävallassa hyökkäsivät sitä vastaan.
• Klimt teki 1890-luvulla satoja luonnoksia ja hahmotelmia kolmea Wienin yliopiston maalaustaan varten.
• Natsirehtori ja anatomi Eduard Pernkopf kannatti tiedekuntamaalausten palauttamista yliopistolle ennen kuin ne lähetettiin Immendorfin linnaan.
• Wieniläisen sanomalehden 9. tammikuuta 1916 julkaistu arvostelu kuvaili muotokuvaa noin kymmenvuotiaasta tytöstä valkoisessa mekossa. Klimt-tietokanta tunnistaa sen Mäda Primavesin muotokuvaksi.

Vastauksia Gustav Klimtiä koskeviin kysymyksiin

Miksi Klimtin maalaus ”Lääketiede” tuhoutui? Maalaus, jonka alaosassa on Hygieia, takavarikoitiin juutalaisilta omistajiltaan vuonna 1938 yhdessä kahden muun yliopistoteoksen kanssa. Sodan aikana kolme maalausta oli esillä wieniläisessä näyttelyssä, minkä jälkeen ne siirrettiin varastoon. Myöhemmin ne vietiin Immendorfin linnaan Ala-Itävaltaan, jossa tulipalo tuhosi ne 8. toukokuuta 1945.

Mitä mytologisia aiheita Klimt maalasi? ”Judith ja Holoferneen pää” sekä Hygieian hahmo ammentavat Raamatusta ja antiikin perinteestä. Klimt käytti myös kreikkalaisia myyttejä esimerkiksi maalauksessaan ”Danae”, jossa makaavaa hahmoa ympäröivät kiertyvät kankaat. Maalauksesta tehdyn taidevedoksen voit ripustaa omalle seinällesi.

Mitkä Klimtin teokset ovat aistillisimpia tai eroottisimpia? ”Suudelma” ja ”Täyttymys” käsittelevät rakkautta hellästi, mutta Klimtin eroottinen lataus tulee suorasukaisimmin esiin alastonkuvissa. ”Vesikäärmeet II” kuuluu tähän jatkumoon toisiinsa kietoutuvine naishahmoineen ja virtaavine hiuksineen. Lisää tällaisia teoksia on koottu eroottisten vintagevedosten kokoelmaamme.

Minkä arvoisia Klimtin maalaukset ovat? Hinnat vaihtelevat suuresti teoksesta toiseen. ”Adele Bloch-Bauerin muotokuva I” myytiin vuonna 2006 hintaan 135 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, mikä oli tuolloin maalauksesta maksettu ennätys. Ostaja Ronald Lauder vahvisti julkisesti ainoastaan maksaneensa enemmän kuin aiemman ennätyshinnan, 104,2 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, joka oli maksettu Picasson teoksesta ”Poika ja piippu”.

Maalasiko Klimt Adele Bloch-Bauerin useammin kuin kerran? Kyllä. Klimt maalasi myös toisen muotokuvan, ”Adele Bloch-Bauer II”. WikiArt ajoittaa sen tilauksen vuoteen 1912. Klimt maalasi hänet myös Pallas Athenena.

Millainen kehys sopii Klimtin julisteeseen? Klimtin runsaasti kultaa sisältävien teosten kehystyksessä suosimme mustaa kehystä, joka nostaa kullan esiin. Mustassa alumiinikehyksessämme on akryylilasi. Kun tilaat sen yhdessä julisteen kanssa, kehystämme julisteen veloituksetta.

---

Kirjoittajasta

Olemme Moryartyn tiimi. Vuodesta 2015 lähtien olemme löytäneet vintagejulisteita kirjastoista, museoista, verkkokokoelmista, yksityiskokoelmista ja markkinoilta, restauroineet jokaisen käsin ja painaneet ne omassa työpajassamme Barcelonassa museolaatuiselle taidepaperille. Klimtin kulta ja kuviot vaativat tarkkaa värintoistoa. Restauroinnissa huolehdimme siitä, ettemme koskaan muuta alkuperäistä kuvaa tai sen värejä. Juuri tätä nämä teokset tarvitsevat.

Lähteet

• Neue Galerie New York, ”Adele Bloch-Bauerin muotokuva I”
• Belvedere Sammlung Online, Gustav Klimt
• Belvedere Sammlung Online, ”Judith”
• Belvedere Sammlung Online, ”Der Kuss (Liebespaar)”
• Secession, ”Beethoven-friisi”
• Google Arts & Culture, ”Beethoven-friisi”
• Google Arts & Culture (Belvedere), ”Suudelma”
• Google Arts & Culture (Austrian National Library), ”Gustav Klimt ja vuoden 1908 Kunstschau”
• Google Arts & Culture, ”Adele Bloch-Bauer I”
• Google Arts & Culture (MAK), ”Yhdeksän työpiirustusta: osa 8, Täyttymys (Rakastavaiset)”
• Google Arts & Culture (Albertina), ”Klimtin luonnokset Stoclet-friisin Odotusta varten”
• Google Arts & Culture (The Met), ”Klimtin muotokuva Mäda Primavesista”
• The Metropolitan Museum of Art, Gustav Klimt - ”Mäda Primavesi”
• The Met Custom Prints, Gustav Klimtin ”Mäda Primavesi”
• MAK, ”Gustav Klimt: Odotus ja täyttymys”
• Wikipedia, ”Klimtin kattomaalaukset Wienin yliopistossa”
• Wikipedia, ”Judith I”
• Wikipedia, ”Adele Bloch-Bauerin muotokuva I”
• Wikipedia, ”Stoclet-friisi”
• Wikipedia, ”Beethoven-friisi”
• Wikipedia, Neue Galerie New York
• Jewish Women's Archive, Adele Bloch-Bauer
• Jewish Currents, ”Gustav Klimtin juutalaiset mallit”
• PMC, ”Gustav Klimt ja Wienin lääketieteen koulukunta”
• PMC, ”Tiede, taide, yhteiskunta ja Klimtin Wienin yliopiston maalaukset”
• Wienin lääketieteellinen yliopisto, ”Gustav Klimt ja Wienin lääketieteen koulukunta”
• Factum Arte, ”Lääketiede”
• Springer, ”Gustav Klimt ja Wienin lääketieteen koulukunta”
• Springer, ”Gustav Klimt und die Medizin”
• Classical Music, ”Seksiä, skandaaleja ja Beethoven-friisin erikoinen tarina”
• Australian Chamber Orchestra, ”Gustav Klimt ja Beethoven”
• 19th-Century Art Worldwide, ”Klimt-vuosi Wienissä, osa 2”
• The Art Newspaper, ”Gustav Klimtin natsien ryöstämän Beethoven-friisin mutkikas tarina”
• Vienna Info, Klimtin ”Beethoven-friisi”
• Parkstone, ”Valtaa, oikeudenkäyntejä ja natseja: Adele Bloch-Bauer I:n taustatarina”
• Klimt-Datenbank, ”Gustav Klimt uransa huipulla”
• Klimt-Datenbank, ”Primavesin perhe”
• Klimt-Datenbank, ”Viimeiset vuodet”
• Web Gallery of Art, Klimtin ”Stoclet-friisi: Täyttymys”
• Teacher Curator, ”Mäda Primavesin muotokuva”
• Wikidata, Mäda Primavesi (1903–2000)
• WikiArt, ”Adele Bloch-Bauerin muotokuva I”, 1907
• Artvee, ”Hygieia”
• Secession NYARC, teoksen ”Judith und Holofernes” näyttelyluettelomerkintä, 1901